Sisarukset Veera ja Vertti saapuivat sijaiskotiin lokakuussa arviolta 3-4 kk ikäisinä, arkoina ja pelokkaina. Heistä kuoriutui todellisia kehrääviä rakkauspakkauksia nopeasti.
Pennut on leikattu, rokotettu kaksi kertaa, sirutettu ja madotettu useaan kertaan. Hoitotoimenpiteitä on harjoiteltu ja korvien putsaus ja kynsien leikkaus onnistuu jo hyvin. Hiekkalaatikkoa käytetään mallikkaasti. Pennut ovat terveen oloisia ja joskus todellisia termiittejä kuten kissanpennun kuuluukin olla. Tulevat nukkumaan samaan sänkyyn palvelijan kanssa ja pitävät huolen siitä että aamulla ruoka tulee ajallaan.
Vertti on komea kollin alku josta varmaan kasvaa iso poika. Turkki on todella kaunis ja silkkisen pehmeä. Veera on siro ja kaunis kilpparityttö. Vertti rakastaa ruokaa ja ahmii mielellään siskonkin eväät mikäli ei vahdita vieressä. Ovat syöneet sijaiskodissa viljatonta ruokaa ja toivotaan että uudessa kodissa jatketaan samaan malliin.
Veera ja Vertti sijoitetaan yhdessä samaan kotiin. Uudessa kodissa tulee olla tarpeeksi virikkeitä ja leikittäjiä energiaa pursuville pennuille. Luovutetaan ainoastaan sisäkissoiksi.