Me hankitaan kissa!
( Tai koira, tai pupu, tai marsu tai rotta tai hiiri tai akvaario tai gekko tai sammakko tai joku elävä olento)
1. Eläimestä kuuluu ääntä.
Kissoista saattaa kuulua öisin kovaa ääntä. Kuten myös muista karvaisista otuksista.
Eläimet kommunikoi.
Se kuuluu eläinten maailmaan, kuten myös liikkuminen ja leikkiminen vaikka keskellä yötä.
Se on normaalia.
2. Eläimestä tulee hajuja.
Jos eläimellä on kaikki hyvin on se sisäsiisti.
Jos kissaa ei leikkaa, se merkkailee.
Jos kissa sairastuu, se alkaa pissaamaan.
Kaikilla eläimillä on myös ominaistuoksu. Vaikka on siistiä, niin tuoksuja saattaa tulla.
3. Eläimet karvaa ja roskaa
Karvoja lähtee ja kissa levittää kissanhiekka aivan varmasti. ( En ole vielä löytänyt keinoa, jolla hiekan leviäminen loppuu)
Kanit levittävät heinää.
Kaikki eläimet sekoittavat kotia. Tiputtelevat esineitä ja maistelevat asioita. Eläin saattaa myös raapia sohvasi ja käsivartesi. Eläimellä on kynnet.
4. Eläin tarvitsee aktivointia.
Jokaiselle eläimelle on omat aktivointi ohjeet. Netti on pullollaan ohjeita.
Eläimet ei ole kivoja koristeita. Niiden eteen tarvitsee liikkua ja aktivoitua itsekin. Eläin ei istu hiljaa ja kiltisti, kun televisiosta tulee lempiohjelmasi.
5. Eläin maksaa
Jo se, että hankit eläimen ja sille varusteet maksaa.
Ruoka maksaa. Erikoisruokavalio maksaa.
Tykötarpeet maksaa.
Ja mikä tärkeintä eläinlääkäri maksaa. Lemmikin omistajan on pidettävä huolta lemmikkinsä terveydestä. Kurkittava suuhun ainakin pari kertaa vuodessa.
Rokotukset on pidettävä ajan tasalla ja muutenkin eläin on vietävä lääkäriin, kun se on kipeä.
Kun kotiin tulee mikä tahansa elävä olento, muuttaa se elämää.
Se on ELÄVÄ ja mikään elävä ei ole hiljaa ja paikallaan, eläin ei ole kiva koriste.
Jos et ole varma onko sinusta oikeasti sitoutumaan eläimen hoitoon, niin kokeile ensin. Käy vaikka hoitamassa kaverin kania, tai naapurin kissaa tai ulkoiluta mummon koiraa.
Voit myös kysyä esyiltä vapaaehtoistoimijan hommia ja siinä katsoa, että onko minusta tähän.